
Taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän opetussuunnitelma (tekstitiedosto)
Opetus kuuluu musiikin perusopetukseen. Lähtökohtana on oppilaan sen hetkinen osaamisen taso. Jokaiselle oppilaalle laadimme henkilökohtaisen opetussuunnitelman. Opetus etenee oppilaan kykyjen mukaan hauskasti ja motivoivasti omien musiikkimieltymysten mukaisesti. Tyylisuunta on vapaasti valittavissa: klassista, kevyttä, poppia, rockia, heavyä mieltymysten mukaan. Musiikkikoulu Rauhalan oppilas voi halutessaan suorittaa eritasoisia tutkintoja/tasokokeita.
Tällä hetkellä opetusta annetaan pianon-, viulun-, alttoviulun-, akustisen- ja sähkökitaran-, basson-, harmonikan- ja rumpujensoitossa sekä laulussa. Opetuspaikat ovat Musiikkikoulu Rauhala ja Sydän Laukaan koulu sekä Tiituspohjan ala-aste Leppävedellä.
Muiden instrumenttien opetus mahdollistuu tarpeellisen kysynnän mukaan.
Oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ilman pääsykokeita. Ilmoittautumisen voi tehdä Rauhalan kotisivuilla tai ottamalla yhteyttä toimistoon.
Musiikkikoulu Rauhalan opetussuunnitelman mukaan lukuvuoden kaikkiaan 34 opetusviikosta voi käyttää viisi muuhun kun solistiseen yksilöopetukseen, esimerkiksi soittajaiset jouluna ja keväällä, yhteismusisointi, esiintymisharjoitukset, konsertit, ryhmätunnit, mestarikurssit sekä erilaiset projektit.
Soittotuntien pituudeksi voi valita 20 min, 30 min, 40 min/ viikko.
Itsenäisyyspäivä, loppiainen, pitkäperjantai, pääsiäismaanantai, vappu ja helatorstai eivät ole työpäiviä, eli kyseisten päivien opetustunteja ei korvata eikä laskuteta.
Jos oppilas peruu tunnin, myöhästyy tai ei tule tunnille,
niin sitä tuntia ei korvata. Oppilaan yksittäisistä poissaoloista
maksua ei palauteta. Tilapäiset poissaolot voi ilmoittaa suoraan
opettajalle tai toimistoon. Jos opettaja on estynyt pitämään
soittotunnin, se korvataan oppilaalle sopivalla ajalla.
Oppilaan opintojen lopettamisesta on ilmoitettava edellisen lukukauden aikana opettajalle tai toimistoon (puh. 0405960999). Jos oppilas lopettaa opinnot kesken lukukautta, oppilasmaksuja ei palauteta.
Musiikkikoulu Rauhalan oppilaat voivat halutessaan suorittaa soitinaineissa musiikkitutkintoja.
Tutkinnon sisällöstä voi kysyä opettajalta ja suunnitella sen mukaan opetuksen sisällön. Tutkintomaksut eivät sisälly opetusmaksuun. Tutkintopäivät sovitaan erikseen